KaDy - Riemu (1 - 3)

Aika: 12.11.2013 19.30
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal Cup


RAPORTTI: KaDy putosi Cupista - Riemu keuli jatkoon

Ennakkoasetelmat

Koko Jyväskylän ja Keski-Suomen KaDy oli Suomen hallitseva cup-mestari mallia 2012-13 ja muutenkin vakiinnuttanut paikkansa Suomi-futsalin eliitissä sekä Jyväskylän tunnetuimpana futsal-airuena. Paikallisvastustaja, liikunnan opiskelijoista koostuva Riemu oli puolestaan tehnyt Dynamoakin komeettamaisemman nousun piirinsarjasta Ykkösen kautta Liigaan - ja osoittanut heti viidellä ensimmäisellä ottelukierroksella kuuluvansa korkeimmalle sarjatasolle, mistä osoituksena ryöstöreissu Turkuun ja tasuripiste mestari-Ilvekseltä.

Jyväskylän liigajoukkueet isännöivät yhdessä helmikuun puolessa välissä Futsal-Cupin Final Four -lopputurnausta Monnarilla, joten molemmilla oli varmuudella ylimääräinen motivaatiotekijä jatkoonpääsyä ajatellen. Jokaisessa aiemmassa harjoitusottelussa sekä seurojen opiskelijajoukkueiden kohtaamisissa KaDy oli löylyttänyt nousukkaita, joten Riemulla oli suuri halu ottaa viimeinkin kiinnitys Suomen futsal-pääkaupungin herruuteen.

Mikä ratkaisi

KaDy:n luokaton syöttötarkkuus, Riemun kyltymätön syyskiima ja luottomaalivahti Niila-Ville Laitisen harvinainen kämmi. KaDy antoi tuskin koko viime futsalkaudella yhtä monta harhasyöttöä kuin tässä ottelussa: sekä helpot että vaikeat syötöt karkailivat pari metriä sivuun kohteestaan ja pallollinen ketjupelaaminen oli outojen, ennakoimattomien liikeratojen johdosta jäässä. Lähes jokainen pelaaja pelasi paineen alla ja kovaäänisen Riemu-vierasyleisön edessä keskitasoaan heikommin. Riemu kapitalisoi ensimmäisellä puoliajalla KaDy:n kohmeen tehokkaasti prässäten ja luoden jopa isäntäänsä enemmän laadukkaita maalipaikkoja.

Avausjakson molemmat maalit syntyivät sivurajakuvioista, joiden avulla Riemu oli kolmea päivää aiemmin noussut tasoihin Ilvestäkin vastaan. Ensimmäisessä takaiskumaalissa Riemun amerikkalaisvahvistus Garry Lewis karkasi pystyjuoksullaan Miika Hosion (kuvassa) maagi2.jpgvartioinnista ja ohjasi pelaaja-valmentaja Eemeli Jokisen tarkan diagonaalipystysyötön Laitisen jalan kautta maaliin. Hetkeä myöhemmin riemulaisten sivurajakuvio löysi keskisektorilta Aapo Aution, joka pamautti vasurillaan illan parhaan laukauksen KaDy-nuotan vasempaan yläkulmaan. Vasta viimeisellä kolmeminuuttisella KaDy sai taktisen osaamisensa siivittämällä ottelun kunnolla haltuunsa, mutta uutterasti hyökkäyspäässä rakennelleen Hosion ylärimaa lähemmäs maalia ei päästy: tauolle siis katastrofia enteilevissä 0-2-tappiolukemissa.

Toinen puoliaika oli avausjakson vastaisesti selkeää Dynamon hallintaa, ja etenkin minuuteilla 20-30 olisi KaDy:lla ollut hyvät saumat nakutella tulostaululle maalin-parin johtoasemaa. Kuitenkin vain päävalmentaja Kerkko Huhtanen onnistui 25. minuutilla luutimaan yhden irtopallon maalinedustalta sisään. Maalia edelsi taas kerran erikoistilanne: oikealta annetusta kulmapotkusta Jussi Kaihlajärvi pääsi pikku kuljetuksen jälkeen pommittamaan vasurillaan vedon, jonka Riemun parhaana palkittu, KaDynkin treeneissä kesällä pyörinyt Sami Myllymäki torjui vaivoin eteensä. Kaikki muut laukaukset "Sämpy" sitten selvittikin kunnialla, eikä ottelun avainhahmosta jäänyt kahta sanaa.

Kesken KaDy:n raivoisan takaa-ajon Riemu pääsi oman alueen vapaapotkusta vaarattoman näköiseen pistohyökkäykseen. Muuten mainiosti pelanneen Nippe Laitisen vastaantulo 7 metriin ja kommunikointi kahden alimman puolustajan kanssa kuitenkin petti karkeasti, ja onnekas kimmokepallo suuntautui aggressiivisesti karvanneen Riemu-kärjen jalasta KaDy:n maaliin. Turkooseihin kaulahuiveihin sonnustautunut Riemu-katsomo repesi onnesta ja KaDy:n selkäranka rutisi viisi minuuttia ennen loppua demoralisoivaan kimmoketakaiskuun.

Välittömästi ottelun kulun vastaisen 1-3-maalin jälkeen aloitettu ylivoima - Laitinen yhä lentävänä maalivahtina - painoi pelin Riemun puoliskolle, mutta jäi yhtä tehottomaksi kuin Oulussa lauantaina. Lopputulemana vuoden kolmas tappio ja hallitseva Cup-mestari Dynamo laulukuoroon (sekä koko rosterin voimin helmikuun lopputurnauksessa likaisiin töihin). Hirviö-Luola täyttyi kaikkien KaDy:n Ystävien suureksi harmiksi kiimaisesti jatkopaikkaa juhlivista riemulaisista.

- Riemun kovuus ei tietenkään enää tullut yllätyksenä asiantuntijapiireille. Heillä on nyt kova noususuhdanne päällä, totesi apea KaDy-luotsi Samu Kytölä ottelun jälkeen.

- He tekevät hommia ilon kautta ja railakkaan aggressiivisesti pelaten;Mixu Paatelainen sanoisi, että "positiivinen joukkue". Oppivat futsalin lajitekemistä lisää viikko viikolta kovissa peleissä. Ovat siinä vaiheessa evoluutiotaan, että kehittyvät nyt meitä nopeammin ja kurovat umpeen taktista etumatkaamme, "Smaug" jakoi tunnustusta naapurille.

- Meillä on vähän harmaa suvantovaihe meneillään. Joukkue ja peli hakevat muotoaan. Treenaaminen ja pelin osa-alueet ovat sinänsä hyvätasoisia, mutta ehkä vanne vähän kiristää päätä; lähestymmekö peliä nyt sitten liikaa "kiukun kautta". Uskon, että parannamme talven mittaan tästä huomattavasti. Olimme toisella puoliajalla pitkiä pätkiä niskan päällä ja Riemun pallonhallinta tyrehtyi kilpikonnapuolustusmuodostelmaksi. Mutta jokaisen maalin tekeminen on tällä hetkellä meille valitettavan suuri "työmaa", päätti Kytölä vähäsanaisen pohdintansa.


Erikoista

- Kokoonpanoon palanneen nykykapteeni Kimmo Tolvasen tappioton putki kotimaan kentillä päättyi viimein. Edellisen kerran "Kimble" maistoi KaDy-paidassa tappiota 25.3.2012 absurdissa TP-Kaarlea vastaan Kokkolassa pelatussa puolivälierässä. Tolvanen totesikin rehellisen itsekriittisesti ottelun jälkeisessä lyhytsanaisessa haastattelussaan, "ettei tänään mikään onnistunut".

- KaDy ja Riemu kohtaavat monnarilla uudelleen jo kahden viikon päästä, keskiviikkona 27.11., kun Riemu isännöi joukkueiden ensimmäistä keskinäistä liigakohtaamista. Hienoa saada pian revanssin paikka, vaikka Cup-menestys karkasikin saavuttamattomiin!


Seuraava ottelu

KaDy:n seuraava liigaottelu on torstaina 21.11.2013 klo 19:30, jolloin Jyväskylään saapuu playoff-viivan tuntumassa kuudella pisteellään keikkuva Mad Max Valkeakoskelta. Mad Max ei ole tehnyt maaliakaan Monnarilla kolmessa runkosarjamatsissa KaDy:a vastaan - jatkuuko taika?


Palkitut:

KaDyn paras: Miika Hosio
Riemun paras: Sami Myllymäki

sonaatti2.jpg



Palkinnot tarjosi otteluisäntä Sonaatti.

Yleisöä:
301 kpl

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 115:14Lewis GarryJokinen Eemeli
0 - 217:32Autio AapoLewis Gerry
1 - 224:27Huhtanen KerkkoKaihlajärvi Jussi
1 - 335:39Saari LasseEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Tolvanen KimmoKeltainen
00:00Huhtanen KerkkoKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
4Kinnunen Jaakko
Kenttäpelaaja
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Keskinen Jere
Kenttäpelaaja
10Hosio Miika
Kenttäpelaajat
13Takala Mikko
Kenttäpelaajat
14Ojala Jarkko
Kenttäpelaaja