Sievi Futsal - KaDy (2 - 4)

Aika: 26.2.2013 19.00
Paikka:
Sarja: Futsal-Liiga


Lähtökohdat

KaDy oli jo edelliskierroksella sinetöinyt runkosarjan voittonsa mutta lähti nälkäisenä haastamaan yksilötaidoltaan liigan ehdottomaan eliittiin kuuluvaa vastustajaa. Sievi Futsal sen sijaan tarvitsi kipeästi pisteitä pitääkseen toiveet runkosarjan kakkossijasta elävinä.


Mikä ratkaisi?

Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja tempoltaan jo lähellä pudotuspelien tasoa. Vastakkain oli tasaisuudesta huolimatta kaksi varsin erilaista joukkuetta: kärjistäen ilmaistuna Sievi nojasi taitaviin yksilöihinsä ja haki ehtimiseen 1 vs. 1 -tilanteita, kun taas KaDy:n aseena oli sen kollektiivinen pelaaminen.

nippe.jpgJa kun kärjistysten linjalle lähdetään, niin voidaan myös väittää, että vaakakupin Dynamon eduksi käänsi Niila-Ville Laitisen yksittäinen torjunta. Tilanteessa 2-3 ensimmäisen jakson lopulla Sievi Futsal sai kuuden metrin rangaistuspotkun. "Nipsu" Laitinen teki kuitenkin mahdottomasta mahdollisen venyttämällä spagaattinsa Dragan Pejicin ampuman kutosen tielle. Isossa maailmassa näitä sanotaan game savereiksi. Kivuliaalla voimisteluliikkeellä säilytettyä johtoa Dynamo ei halunnut enää hukata.

(Kuva: "Elävä Seinä" ottaa kutoset ja jatkossa kuulemma myös kymppimetriset.)

Erikoista

Sievi pelasi viimeiset neljä ja puoli minuuttia 5 vs. 4 -peliä, mutta osumia ei syntynyt kumpaankaan päähän. KaDy:n tiivis ja uhrautuva paketti kesti kotijoukkueen lähentelyt, ja hirviöiden muutamat yritykset rokottaa tyhjään nuottaan olivat suutareita.


Palkitut:

*** Niila-Ville Laitinen (KaDy)
** Nikola Erceg (Sievi Futsal)
* Mikko Kytölä (KaDy)

KaDy:n paras: Miika Hosio
Sievi Futsalin paras: Arto Alasuutari

Seuraava ottelu:
Tervarit vs. KaDy (runkosarjan viimeinen ottelu)
La 2.3. klo 15:00
Oulu

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:57Kytölä MikkoKytölä Jukka
0 - 203:16Hosio MiikaEi syöttäjää
1 - 204:52Ahonen TatuEi syöttäjää
2 - 206:04Erceg NikolaAlasuutari Arto
2 - 309:09Hosio MiikaMuridiyazd Arash
2 - 435:18Kytölä MikkoKytölä Jukka
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Hosio MiikaKeltainen
00:00Lahtinen TomiKeltainen
00:00Savis SasaKeltainen
00:00Erceg NikolaKeltainen
00:00Pakola JoniKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
8Lahtinen Tomi
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Hosio Miika
Kenttäpelaajat
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
14Ojala Jarkko
Kenttäpelaaja
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja